Ääniraudat

Ääniraudat

Taajuudet ja käyttöalueet

• 256 Hz: Matala taajuus, jota käytetään ensisijaisesti tärinätunnon (pallestesia) testaamiseen sellaisia luupisteitä vasten kuten kehräsluu (malleolus), sääriluu (tibia) ja sormet. Erittäin yleinen perifeerisen neuropatian arvioinnissa, esimerkiksi diabeteksen yhteydessä.

• 512 Hz: Ehdoton vakiotaajuus kuulontutkimuksiin. Käytetään Rinnen ja Weberin testeissä erottamaan sensorineuraalinen ja konduktiivinen kuulonalenema toisistaan.

• 1024 Hz: Korkeampi taajuus hieman tarkempaan kuulontestaukseen ja tärinätunnon arviointiin pienemmissä anatomisissa rakenteissa.

• 2048 Hz: Käytetään audiologiseen hienosäätöön ja korkeiden taajuuksien tarkkaan arviointiin kuulossa.

• 4096 Hz: Korkea taajuus, jota käytetään korkeiden taajuuksien ja erittäin hienomotorisen tärinätunnon testaamiseen.

Usein kysyttyjä kysymyksiä ääniraudoista

• Mitä äänirautaa käytetään Rinnen ja Weberin testeissä? 512 Hz on alan vakiotaajuus Rinnen ja Weberin testeissä – se on tarpeeksi matala antamaan selkeän ja kuuluvan äänen, mutta samalla riittävän korkea antamaan täysin luotettavan tuloksen kuulontutkimuksessa.

• Mitä eroa on kuulontestillä ja tärinätunnon testillä ääniraudan avulla? Kuulontestissä (Rinne/Weber) äänirautaa pidetään lähellä korvaa tai painetaan kartiolisäkettä (mastoidluuta) vasten ilmanjohtumisen ja luujohtumisen testaamiseksi. Tärinätunnon testissä värähtelevä varsi asetetaan tiettyä luupistettä vasten potilaan kyvyn tuntea tärinää testaamiseksi – kyseessä on siis puhtaasti sensoristen hermoratojen testi eikä niinkään kuulotesti.